Horilankero

Horilankero on saanut rakkaan lapsen roolin, sillä on monta nimeä. Outhierin kartassa vaaraa kutsutaan Horrilakeroksi, suomenkieli antaa vaaralle nimet Horilankero, Iso-Horila tai Horilanvaara. Horilankeron mittausmerkki paloi elokuisena sunnuntaina. Retkikunnan jäseniä osallistui samaisena sunnuntaina kirkkoherra Brunniuksen jumalanpalvelukseen ja hämmästyivät saarnan voimaa kirkkokansan puhjetessa kyyneliin. Kuivana kautena metsäpalot olivat hyvin tavallisia.

Outhier: ”Kun Horilankerolta palannut pikalähetti tiistaina kertoi tähtäysmerkin palaneen, Ranskan lähettilään antama neuvokas palvelijamme Pedre, joka tiesi merkin keskipisteen paikan, lähti kuuden miehen kanssa pystyttämään sitä uudelleen. ”

Outhier kirjoittaa Horilankerosta

 Horilankero 9.7.1736

Kirkosta palattua kuultiin Horilankeron metsän olevan tulessa. Se oli liiankin totta: iltapäivällä tulipalon savu näkyi Aavasaksan laelle, emmekä savulta pystyneet mittaamaan perusviivan päätepisteiden välistä kulmaa emmekä näkemään Horilankeroa.

...
Maanantaina savu oli entistä sakeampaa ja sitä näkyi joka puolella. Kuivana kautena, jollainen silloin oli, tuli pääsi usein valloilleen tämän seudun vaaroilla; se tarttuu kuivaan sammalikkoon ja leviää hetkessä sitä pitkin, ja näin palo pääsee laajenemaan valtavaksi.


Ajankohtaista!

Uusi sivusto avattu, tervetuloa!

Tervetuloa Maupertuis´n jalanjäljille Tornionlaaksoon.
 Ranskalainen retkikunta vieraili Tornion, Ylitornion ja Pellon alueella tieteellisten tutkimusten merkeissä vuonna 1736 – 1737. Olemme koonneet uusille nettisivuille historiaa ja tarinaa tuosta seikkailusta. Tervetuloa tutustumaan.

Lue lisää

Maupertuis´n Tornionlaakso ja syntymäkaupunki kohtaavat

Toukokuun lopussa Maupertuis-säätiön ja Maupertuisin jalanjäljillä hankkeen edustajia tapaa Saint Malon kaupungin väkeä. Tarkoituksena on keskustella kansainvälisen yhteistyön avaamisesta alueiden välillä.

Lue lisää

• Koe Maupertuis'n
tarinoiden Tornionlaakso!

Maupertuis seurueineen jätti jälkeensä kiehtovia tarinoita 1700-luvun Tornionlaaksosta – paikallisista tavoista ja seurapiirielämästä aina ihmeelliseen luontoon keijuineen ja maahisineen...

Lue lisää

• Tutustu vanhoihin kuviin ja karttoihin!

Miltä näyttää Tornionlaakso vanhoihin piirroksiin ja karttoihin tallennettuna? Miltä nämä paikat näyttävät nyt? Katso kuvagallerioista...

Lue lisää