Pello

Pello on ollut asuttuna jo monen tuhannen vuoden ajan. Pellon nimi esiintyy jo 1500 –luvulla Olaus Magnuksen tekemässä kartassa ja kylää kuvataan vauraaksi kauppapaikaksi.

Vuonna 1736 Pellon pohjoisin talo oli nimeltään Saukkola. Saukkolan talo sijaitsi Kittisvaaran juurella. Tärkeäksi kohteeksi Pellossa retkikunnalle nousi Korteniemen kartano, jossa retkikunta yöpyi useaan otteeseen. He saivat käyttöönsä kaksi huonetta. Outhier piirsi tilasta tarkan kuvauksen rakennuksineen sekä halkileikkauksineen. Tilalla oli myös paja, jossa retkikunta takoi tarvittavia työkaluja tehtäviinsä. Oppaana toiminut Anders Hellant oli syntynyt Korteniemen kartanossa.

Vuonna 1736 elokuun alkupäivinä heinänteko Pellossa oli jo ohi ja myös ohranleikkuu oli loppumaisillaan.

Myöhemmin vuonna 1799 Pellossa vieraili Maupertuisin jalanjäljissä myös Giuseppe Acerbi.

Haminan rauhassa Ruotsi luovutti Suomen Venäjälle. Tornionjokilaakson yhteiselämä muuttui. Osittain perheet jakaantuivat kahteen valtakuntaan, mutta myös kirkollinen ja hallinnollinen elämä muuttui. Pello kuului aina vuoteen 1867 saakka Ylitornion pitäjään. Harmillisesti suuri osa Tornionlaakson vanhaa rakennuskantaa tuhoutui sotien tiimellyksessä. Jatkosodan lopussa ja Lapin sodan aikaan Saksan armeija poltti lähestulkoon koko Pellon kunnan rakennuskannan. Konttajärven kylä sekä joitakin erillisiä rakennuksia ainoastaan on säilynyt. Haltijoiden kotina antiikin ajan temppeleineen Niemivaara on kuitenkin säilynyt yhtä hurmaavana kuin Maupertuis sitä kuvasi. Pohjoisin mittauspiste Kittisvaara on myös mielenkiintoinen kävelykohde vuonna 1956 retkikunnan muistoksi pystytetyn kivipyramidin kera. Talviöinä voi tähtitaivaalta yrittää löytää Poron tähtikuvion, kuten retkikunta observatoriostaan vuonna 1736.

Ajankohtaista!

Uusi sivusto avattu, tervetuloa!

Tervetuloa Maupertuis´n jalanjäljille Tornionlaaksoon.
 Ranskalainen retkikunta vieraili Tornion, Ylitornion ja Pellon alueella tieteellisten tutkimusten merkeissä vuonna 1736 – 1737. Olemme koonneet uusille nettisivuille historiaa ja tarinaa tuosta seikkailusta. Tervetuloa tutustumaan.

Lue lisää

Maupertuis´n Tornionlaakso ja syntymäkaupunki kohtaavat

Toukokuun lopussa Maupertuis-säätiön ja Maupertuisin jalanjäljillä hankkeen edustajia tapaa Saint Malon kaupungin väkeä. Tarkoituksena on keskustella kansainvälisen yhteistyön avaamisesta alueiden välillä.

Lue lisää

• Koe Maupertuis'n
tarinoiden Tornionlaakso!

Maupertuis seurueineen jätti jälkeensä kiehtovia tarinoita 1700-luvun Tornionlaaksosta – paikallisista tavoista ja seurapiirielämästä aina ihmeelliseen luontoon keijuineen ja maahisineen...

Lue lisää

• Tutustu vanhoihin kuviin ja karttoihin!

Miltä näyttää Tornionlaakso vanhoihin piirroksiin ja karttoihin tallennettuna? Miltä nämä paikat näyttävät nyt? Katso kuvagallerioista...

Lue lisää